Ilmaston ja elinympäristöjen muuttuessa monet lajit joutuvat jättämään kotinsa ja etsimään uuden suotuisan elinpaikan. Luontokatoa ei pysäytetä ainoastaan suojelemalla lajien nykyisiä elinalueita. Lajien sopeutuminen muuttuviin olosuhteisiin, esimerkiksi levinneisyysalueiden muutokset, tulee myös huomioida. Eloton luonto ja sen vaihtelu, geodiversiteetti, luo perustan monien lajien liikkeille.
Paikalliset olosuhteet, joihin lajit ovat sopeutuneet, muuttuvat ja jopa katoavat nopeasti. Tämä pakottaa lajit joko sopeutumaan muuttuneisiin olosuhteisiin tai siirtymään uudelle suotuisalle alueelle. Ilmastonmuutos etenee vauhdikkaasti ja monien lajien on yhä vaikeampaa pysyä sen tahdissa. Uudelle elinalueelle pääsyä hankaloittaa lisäksi se, että sopivat elinympäristöt esiintyvät yhä pienempinä ja pirstoloituneempina laikkuina ihmistoiminnan voimakkaasti muovaamassa maisemassa. Siksi alueiden väliset matkat voivat olla pitkiä ja vaikeakulkuisia.
Ekologisia käytäviä ja viherythteyksiä eli ekologista kytkeytyvyyttä suojelemalla pyritään ylläpitämään ja vahvistamaan elonkirjon sopeutumismahdollisuuksia turvaamaan alueiden välistä liikettä. Lajien levittäytymistavat ja -kyvyt kuitenkin vaihtelevat, mikä tekee käytävien suunnittelusta vaikeaa, kun monien lajien siirtymiä täytyy tukea rajallisin luonnonsuojeluresurssein.
Eloton luonto, kallio- ja maaperä, vesistöt, pinnanmuodot ja näitä muovaavat prosessit muodostavat fyysiset rajat, joiden puitteissa lajit elävät ja liikkuvat. Vaihtelevassa maastossa auringon säteily, kosteus ja maa-aines jakautuvat epätasaisesti saaden aikaan erilaisia olosuhteita. Tämä paikallisvaihtelu mahdollistaa sen, että useat lajit ja yksilöt voivat elää rinnakkain samalla alueella.
Geodiversiteetti eli elottoman luonnon monimuotoisuus ja vaihtelu esitetäänkin usein luonnon näyttämönä, jolla erilaiset näyttelijät, siis lajit, esiintyvät. Tutkimusten perusolettamus on yksinkertainen: mitä monimuotoisempi elämän fyysinen näyttämö on, sitä monimuotoisempi joukko lajeja ja elämäntarinoita sillä voi esiintyä saman aikaisesti.
Ilmaston muuttuessa ja lajien etsiessä uusia suotuisia elinpaikkoja geodiversiteetillä voi olla uusi asema: luonnon asuntomarkkinat. Mitä vaihtelevampi asuntakanta uudella alueella on, sitä monimaisempia asukkaita ja yhteisöjä sinne voidaan odottaa muuttavan. Geodiversiteetillä on siis tärkeä rooli lajien muuttoliikkeiden onnistumisessa, levähdys- ja kotipaikkojen löytymisessä ja luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa.
Geodiversiteetti osana elonkirjon suojelua
Eloton luonto kielii maapallon kehityksestä, se tarjoaa ja säätelee kriittisiä ekosysteemipalveluita, muovaa paikalliskulttuureja ja tarjoaa henkeäsalpaavia luontokokemuksia. Geodiversiteettiä turvataan sen itseisarvon takia muun muassa UNESCO:n kansainvälisen Geopark-verkoston avulla.
Elollisen luonnon suojelussa geodiversiteetti on kuitenkin vasta hiljattain yleistynyt, vaikka paleoekologiset tutkimukset ovat paljastaneet vaihtelevien ympäristöjen olleen korvaamattomia lajien säilymisen kannalta muinaisisten ilmastossa tapahtuneiden myllerrysten aikana. Maaston vaihtelun aikaansaama pienilmastollinen vaihtelu, vesistöjen tarjoamien lämpö- ja kosteusolojen tasaaminen ja maaperän erilaisten mineraalien ja ravinteiden jakautuminen ovat voineet toimia astinkivinä tai väliaikaisina turvapaikkoina näiden muinaisten mullistuksien aikaan.
Ilmastonmuutoksen ja elinympäristöjen pirstaloitumisen koetellessa elonkirjon kestokykyä ei siis riitä, että lajien nykyiset elinympäristöt turvataan. Kaikkien lajien, saati yksilöiden sopeutumistapojen, muuttoliikkeiden ja uusien kotien sijaintien ennustaminen on mahdotonta. Siksi suojelua tulee kohdentaa sellaisiin paikkoihin, joiden ennustetaan parantavan monien lajien resilienssiä. Geodiversiteetin tarkastelu luonnon asuntomarkkinana tukee vakiintuneita aluepohjaisia luonnonsuojelukeinoja ja edistää kokonaisvaltaista kuvaa luonnon monimuotoisuuden, elollisen ja elottoman, turvaamisesta.
Kivi- ja maalajien sekä vesistöjen ja maastonmuotojen eli geodiversiteetin komponenttien pontevampi tarkastelu luonnonsuojelussa ei kuitenkaan riitä turvaamaan maapalloa kuudennelta sukupuuttoaallolta. Se ei poista luontokadon juurisyitä. Ilmastonmuutoksen hillitseminen kasvihuonekaasupäästöjä vähentämällä ja maa- ja vesialueiden tilan heikentämisen pysäyttäminen ovat elinehtoja kaikille Maassa asuville organismeille ja niiden hyvinvoinnille – niin ihmisille kuin muille lajeille.
Teksti: Aino-Maija Määttänen, tutkija, Suomen ympäristökeskus, väitöskirjatutkija, Oulun yliopisto maantieteen tutkimusyksikkö, vieraileva tutkija, luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS, Kasvi- ja sienitieteen yksikkö
Kuva: Agustin Garagorry
Teksti perustuu Aino-Maija Määttäsen Tieteessä tapahtuu -lehdessä 4/2025 julkaistuun artikkeliin.
