MUST-hankkeen kasvatustieteellisessä osatutkimuksessa opimme huomaamaan ja keskeyttämään erilaisia arjen ihmiskeskeisiä tapoja ja tekemään tilaa toisille eläimille ja eliöille. Testasimme esimerkiksi paikallisia opastuksia, joissa oppaina uudessa ympäristössä eivät toimikaan toiset ihmiset vaan muut lajit.

Me seurattiin jotakin hyönteistä, joka lensi tosi nopeasti. Se yritti varmaan viedä meidät sen kotiin tai jonnekin. Meillä on nyt hirveä hiki ja kuuma, koska me juostiin niin nopeaa. Me ei osata lentää! Mutta ei me pystytty seuraamaan sitä pitkään. Tämä oli tosi hauskaa!

Palaute paikallisille oppaille (lue hengästyneenä ja innokkaana), Turku 2024

Tarvitsemme tarkoituksellisesti rakennettuja häiriöitä

Vuonna 1957 Ranskassa perustettiin arjen vallankumoukseen tähtäävä situationistien ryhmä, johon kuului ranskalaisia ja italialaisia älykköjä ja taiteilijoita. Heitä yhdisti halu purkaa sodanjälkeisen kulutusyhteiskunnan toimintalogiikkaa ja etsiä keinoja vapauttaa ihmisten arjen kokemusta kaupallistumisen ja passivoivan viihteen alta.

Situationistien kulta-ajasta alkaa olla jo seitsemänkymmentä vuotta, mutta kritiikki on edelleen ajankohtaista: mainonta, media ja kuluttaminen tekevät meistä ikään kuin oman elämämme katsojia. Yhteiskunnasta tulee kulutettava spektaakkeli, jonka keskiössä on ihminen haluineen ja tavoitteineen.

Situationistit pyrkivät nimensä mukaisesti luomaan “tilanteita” eli tarkoituksellisesti rakennettuja häiriöitä, horjuttamaan arkisia tottumuksia ja avaamaan tilaa uusille tavoille kokea ympäröivä maailma ja yhteiskunta. Näiden kautta opimme huomaamaan itsestään selviä oletuksia ja rakenteita, jotka ohjailevat meitä kuten kulttuuri ja tavat, mutta myös konkreettinen suunnittelu kuten kaupunkien rakennukset, tiet ja viheralueet. Kenen ehdoilla näitä suunnitellaan, mitä ne estävät ja mitä mahdollistavat?

Konkreettisesti situationistit loivat näitä tilanteita niin, että otettiin vaikka kaupungin kartta ja se leikattiin pieniin osiin ja liimattiin takaisin yhteen väärässä järjestyksessä. Ja sitten lähdettiin kävelemään kartan avulla ympäri kaupunkia, päätyen tietysti kummallisiin paikkoihin ja outoihin tilanteisiin, joista avautui siksi aivan uudenlaisia ajatuksia ja kohtaamisia.

Kuinka oppisimme kunnioittamaan kaikkia eläviä olentoja?

Taiteilijat ja tutkijat ovat ammentaneet inspiraatiota situationistien toiminnasta jo vuosikymmeniä. MUST-konsortion kasvatustieteellisen osatutkimuksen tutkijat Oulun yliopiston Animate-ryhmästä soveltavat ja kehittävät näitä menetelmiä niin, että niiden avulla voi huomata ja keskeyttää erilaisia ihmiskeskeisiä tapoja arjessa ja tehdä tilaa toisille eläimille ja eliöille.

Tällaisten pienten keskeytysten merkitys voi tuntua vähäiseltä, mutta meidän ihmisten ajattelutapoja, havainnointitapoja ja rutiineja on yllättävän vaikea muuttaa.

Poliittiset, rakenteelliset, taloudelliset tai teknologiset ratkaisut monilajisen siirtymän mahdollistamiseksi ovat välttämättömiä, mutta ne eivät yksin riitä. Kasvatustieteen näkökulmasta on tarpeen tuottaa meidän ihmisten ihan tavalliseen arkeen myös tapoja olla olemassa kunnioittavasti toisten elävien olentojen kanssa. Tällä tavalla luodaan ja muokataan olemassaolon kokemuksellista perustaa, jolle kaikki muu ihmisen toiminta rakentuu. Jos se vaatii vähän keskeyttämistä ja eksyttämistä, niin mikä sen hauskempaa?

Muut lajit paikallisina oppaina

Situationistien inspiroimana MUST-festareilla Turussa ja Oulangan tutkimusasemalla Kuusamossa olemme testanneet sellaisia paikallisia opastuksia, joissa oppaina uudessa ympäristössä eivät toimikaan toiset ihmiset vaan muut lajit.

Tavallisesti uuteen paikkaan saapuessa, vaikka lomalle jonnekin toiseen maahan tai sitten vaan uuteen kaupunkiin Suomessa tai kaupunginosaan omassa kaupungissa, ensimmäisiä asioita mitä haluamme tehdä on oppia tuntemaan ympäristö ja pystyä liikkumaan siellä. Meillä on karttoja ja navigaattoreita, opaskirjoja ja opasteita, mutta kaikkein parasta uudessa paikassa on, jos löytää paikallisen oppaan. Sellaisen, joka kierrättää meitä ja kertoo tarinoita paikoista. Mutta miksi haluaisimme tutustua uuteen paikkaan pelkästään yhden siellä elävän lajin opastamana?

Niinpä me kysymme:

Kuka voi olla paikallinen opas? Miten puistoon tai metsään on mahdollista tutustua, jos oppaana toimiikin orava, perhonen, lokki tai voikukka? Mitä uutta siitä voi oppia?

Ja annamme nämä ohjeet osallistujille:

1. Valitse jollakin tavalla rajattu paikka (kortteli kaupungissa, piha, hehtaari, neliömetri, jonnekin lankeavan varjon muoto).
2. Valitse opastuksen kesto väliltä 2-20 minuuttia (jos tilanne sallii, voit myös jättää tämän avoimeksi ja antaa toisten opastaa itseäsi myös tässä mielessä).
3. Seuraa jonkun paikallisen opastusta valitsemassasi paikassa (esim. orava, perhonen, sammal, ruohonlehti, kivi, tuuli). Pohdi erilaisia opastuksen muotoja suhteessa valitsemaasi oppaaseen (voit saada opastusta fyysisesti liikkeen kautta, mutta myös visuaalisesti, moniaistisesti, emotionaalisesti, ajatuksissasi tai ajatustesi kautta voit liikkua ajassa): mitä kaikkea opastaminen ja opastetuksi tuleminen voikaan tarkoittaa?
4. Dokumentoi kokemuksesi haluamallasi tavalla tai jätä se dokumentoimatta.
5. Kunnioita paikallisia. Älä jahtaa ketään.

Tämän harjoituksen avulla osallistujat saavat aikaa ja mahdollisuuden huomata erilaisia oletuksia ja tapoja, jotka liittyvät ihmisenä olemiseen ja uuden paikan hahmottamiseen.

Olemme esimerkiksi tottuneet huomaamaan ja kokemaan jonkun paikan tyhjänä tai näkemään tungoksen sen mukaan miten paljon ihmisiä on liikkeellä: kiireinen kauppakuja Delhissä vaikuttaa täydeltä ja mäntymetsäkaistale Kuusamossa tuntuu tyhjältä ja hiljaiselta. Mutta jos näistä paikoista poistaa ihmiset ja seuraa toisia oppaita, saattaa intialainen kuja vaikuttaa hiljaiselta ja Kuusamon metsä varsin kuhisevalta.

Osallistujat voivat pohtia myös asiantuntijuutta ja paikkaan kuulumista sekä sen omistajuutta: kenellä muilla sitä on kuin meillä ihmisillä? Kenellä kaikilla paikallisilla on oikeus vaikuttaa siihen, mitä heidän ympäristössään tapahtuu?

Akateemisemmalle yleisölle keskeisiä kysymyksiä voivat olla kriittinen pohdinta intentionaalisuudesta, toimijuudesta, suunnittelusta, erilaisista olemassaolon muodoista (erilaiset kehot, aistit, tavat kokea, erilaiset ajallisuudet) ja siitä, missä määrin meillä ihmisillä on pääsy näihin.

Opastuksen lopuksi osallistujilta kysytään: kuka sinua opasti? Mihin ja miten opastus sinut vei?

Seurasin muurahaista, joka vaikutti kömpelöltä. Tunsin empatiaa ja jonkinlaista yhteyttä koska olen myös itse sellainen. Oma ruumiini alkoi tuntua suurelta ja hyvin kömpelöltä. Lopulta eksyin vähän ja tulin jotenkin haikeaksi siitä, että olen ihminen.

Palaute paikallisille oppaille, Oulanka 2025

Teksti: Pauliina Rautio, professori, Oulun yliopisto

Kuva: Agustin Garagorry