Kaupunki monilajisen yhteiselon paikkana on yhä mullistava ajatus. Huolimatta kissoista faaraoiden rinnalla, karjataloudesta varhaisten kaupunkien laidoilla tai nykykaupunkien koirapuistoista, ihmisen ymmärtäminen muiden elävien olentojen kumppaniksi vaatii luontosuhteemme uudistamista. Näin on erityisesti kaupungeissa, jossa ylivertainen asemamme suhteessa muihin olentoihin on pitkään ollut kiistaton.

Kaupunkisuunnittelun ihmiskeskeisyys on ollut itseisarvo, ja vasta havahtuminen ilmastonmuutokseen ja luontokatoon on pakottanut tarkastelemaan suunnitteluvalintojen seurauksia arjessamme. Kaupunkisuunnittelun muutos kohti monilajisuuden huomioon ottamista on kuitenkin hidas ja vielä avoin sen osalta, miten hahmotamme ihmisen osana kaupunkien ekosysteemejä.

Luonnon monimuotoisuus liittyy lähes kaikkeen ihmistoimintaan, ja syvällinen ymmärrys elonkirjosta on vasta muotoutumassa. Jo nyt niin monimuotoisuus kuin monilajisuuskin nähdään kaupunkisuunnittelussa merkityksellisinä esimerkiksi ekologian, ihmistoiminnan, sosiaalisten suhteiden ja kulttuuristen merkitysten kannalta.

Luontokato linkittyy monin tavoin ilmastonmuutokseen, jonka aiheuttamiin ongelmiin kaupunkisuunnittelun vastaus on toistaiseksi ollut lähinnä teknistaloudellinen ja ihmislähtöinen. Esimerkiksi rankkasateiden aiheuttamia tulvia hillitään pidättämällä vesiä viherkatoilla ja hulevesipainanteissa, jotta vesi ei turmelisi kellareita tai estäisi autojen kulkua. Rannikkokaupungit varautuvat evakuoimaan ihmisiä nousevan merenpinnan tieltä ja rakentavat valleja kaupunkirakenteen turvaksi.

Suunnittelulla pyritään siis sään ääri-ilmiöiden hallintaan ja ihmiselle haitallisilta ilmiöiltä suojautumiseen. Luontoperustaiset ratkaisut, joilla tarkoitetaan esimerkiksi kasvien käyttöä vesien käsittelyssä ja nurmien korvaamista niittykasvein, hyödyttävät kuitenkin välillisesti useita lajeja ja luontotyyppejä paikallisesti.

Kaupunkeja ympäröivillä alueilla erityisen uhanalasta lajistoa löytyy harvinaisiksi käyviltä perinnebiotoopeilta. Huoli ketojen ja niittyjen lajistosta muistuttaa ihmisen toiminnan rikastamasta lajistosta, mutta tuo samalla esiin vaikeita kysymyksiä esimerkiksi monilajisuuden ja lihantuotannon yhteydestä.

Oman pohdintansa kaupunkisuunnitteluun tuo ihmisen yhteiselo villien kaupunkilajien kanssa. Ihmisen aikanaan kesyttämä kesykyyhky on jäänyt ihmisen asumaan kaupunkiin. Pitkäaikainen rinnakkaiselo rotan kanssa jatkuu yhä. Sinisorsalla on lajina kaksoisrooli, osa elää edelleen kaupunkien ulkopuolella, osa talvehtii kaupunkien sulien lauhdevesien äärellä pesien puistoissa ja kaupunkirannoilla.

Kaupunkisuunnittelussa monilajisuus on yhä nykyään osa kaupunkien vetovoiman kehittämistä. Toronto on julistautunut lintuystävälliseksi kaupungiksi ja Helsinki julkaissut asiantuntijakeskusteluihin perustuvan opuksen Monilajinen kaupunki 2023. Koiraystävällisten kaupunkien tavoite 10 minuutin kävelymatkasta lähipuistoon sopii yhteen ihmislähtöisen 3+30+300 -periaatteen kanssa, jonka mukaan jokaisesta asuin- ja työhuoneen ikkunasta tulee näkyä vähintään kolme puuta, asuinalueilla puuston latvuspeittävyys tulee olla vähintään 30 % ja kotoa tulee olla enintään 300 metrin matka lähimpään puistoon (Konijnendijk 2023). Ihmisen tarpeet eivät läheskään aina ole törmäyskurssilla muiden eliöiden hyvinvoinnin kanssa. Kaupunkisuunnittelun tärkeänä tehtävänä on jatkossa luoda sellaista kaupunkiympäristöä, jossa viihtyvät niin ihmiset kuin muutkin eliöt.

Lähde: Konijnendijk, C.C. Evidence-based guidelines for greener, healthier, more resilient neighbourhoods: Introducing the 3–30–300 rule. J. For. Res. 34, 821–830 (2023).

Teksti: Juho Rajaniemi & Laura Uimonen, Tampereen yliopisto