Luontopohjaisten ratkaisujen, kuten viherkattojen, viherseinien, hulevesiuomien ja viherbulevardien, suunnittelu on perinteisesti keskittynyt hyötyjen arviointiin ja niiden jakamiseen ihmisten näkökulmasta. Viimeaikainen ympäristöoikeudenmukaisuuden tutkimus kehottaa kuitenkin kiinnittämään huomiota siihen, ”kenelle, missä ja milloin” luontopohjaisten ratkaisujen hyödyt jakautuvat, sillä niiden on osoitettu vaikuttavan usein epätasaisesti ja joissakin tapauksissa jopa kielteisesti yksilöihin tai tiettyihin ihmisryhmiin.
Ihmisen lisäksi myös muut lajit, niin toivotut kuin ei-toivotut kasvit, eliöt ja eläimet, ovat niin ikään eri tavoin alttiita luontopohjaisten suunnitelmien vaikutuksille. Muiden kuin ihmisten tarpeet jäävät kuitenkin usein huomiotta sekä tutkimuksessa että suunnittelukäytännöissä.
MUST-tutkimusryhmämme tuoreessa Npj Urban Sustainability -lehdessä julkaistussa artikkelissa ”Applying multispecies justice in nature-based solutions and urban sustainability planning: Tensions and prospects” tuomme esiin ongelmia, jotka liittyvät hyötyjen tarkasteluun vain ihmisten näkökulmasta ja niitä haasteita, joita tuon näkökulman ylittäminen tuo eteen. Artikkeli kutsuu uudelleenarvioimaan luontopohjaisten ratkaisujen suunnittelukäytänteitä monilajisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta.
Määrittelemme ensin monilajisen oikeudenmukaisuuden kolme ulottuvuutta: edustuksellisuus, jako-oikeudenmukaisuus ja toimijuus. Edustuksellisuus viittaa siihen, missä määrin erilaisilla ihmisillä ja muiden lajien yksilöillä on mahdollisuus tulla tunnustetuiksi osallisina ja osallistua päätöksentekoon heille itselleen merkityksellisellä tavalla. Jako-oikeudenmukaisuus edellyttää ihmistoiminnan vaikutusten arviointia niin, että haittojen ja hyötyjen alueellista jakautumista tarkastellaan kaikkien osallisten lajien kannalta. Toimijuus ymmärretään laajasti siten, että myös muut lajit ihmisen rinnalla vaikuttavat maailmaan ja että heidän toimijuutensa on moraalisesti merkityksellistä.
Esittelemme joukon prosesseja ja käytänteitä, joiden avulla luontopohjaisten ratkaisujen suunnittelua ja vaikutusten arviointia voidaan tarkastella kriittisesti ja luoda tilaa uusille tavoille toimia. Tämä edellyttää muun muassa sen tarkastelua minkälaisia yhteiskunnallisia ja kulttuurisia tapoja toisten lajien huomioon ottamiseksi on ollut ja on edelleen (edustuksellisuus). Se edellyttää myös sen pohtimista miten pinta-alaan perustuvista määrällisistä arviointitavoista voitaisiin siirtyä laajempaan hyötyjen oikeudenmukaisen jakamisen tarkasteluun (jako-oikeudenmukaisuus), sekä keskustelua siitä mitä ja miten ihmisen toimintaa tulisi mahdollisesti rajoittaa tai muuttaa, jotta muut lajit voisivat toteuttaa omaa toimijuuttaan ja menestyä (toimijuus).
Monilajisen oikeudenmukaisuuden kysymysten integroiminen olemassa oleviin kaupunkisuunnittelun työkaluihin, kuten viherkertoimeen
Viherkerroin on työkalu, joka tarjoaa kaupunki- ja maisemasuunnittelijoille numeerisen arvon, jonka avulla voidaan määrittää tavoiteltu kasvillisuuden taso suunnitellessa uusia urbaaneja asuinalueita. Työkalu on osoittautunut tehokkaaksi keinoksi lisätä viheralueiden määrää kaupungeissa (Juhola, 2018) ja sitä on testattu mm. Berliinissä, Tukholmassa, Espoossa ja Helsingissä.
Viherkerroin kuitenkin jättää huomiotta lajien moninaisuuden ja niiden eriävät tarpeet. Kehittämällä vihrekerrointyökalua siten, että se huomioisi paremmin luonnon monimuotoisuuden ja lajien moninaiset tarpeet sekä kehittämällä lisää yhteisöllisiä tapoja osallistua suunnitteluprosessiin, voitaisiin luontopohjaisten ratkaisujen suunnittelua ohjata paremmin vastaamaan sekä eri ihmisryhmien että muiden lajien tarpeita.
Esimerkiksi lajien välisten valtasuhteiden ja niihin liittyvien kysymysten tunnistaminen ja huomioiminen mahdollistaisi luontopohjaisten ratkaisujen suunnittelun ja viherkerrointyökalun käytön kehittämisen. Tätä on kokeiltu äskettäin Espoossa, jossa kaupunki on kehittänyt viherkerrointyökaluun biodiversiteettilaskurin kaupunkiluonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi. Biodiversiteettilaskuri kiinnittää huomiota toimenpiteisiin kuten vieraslajien korvaamiseen luonnonvaraisten lajien istutuksilla.
Luontopohjaisten ratkaisujen suunnittelun tarkastelu monilajiseen oikeudenmukaisuuteen nojaavana prosessina ja käytäntönä, eikä vain ennalta määrättyinä ”lopputuloksina” tai ”hyötyinä”, tuo mukanaan monimutkaisuutta ja myös ratkaisemattomia ristiriitoja. Monilajisen oikeudenmukaisuuden periaatteiden mukaisesti kaikkien osallisten edut tulisi ottaa aktiivisesti huomioon päätöksentekoprosesseissa, eikä ihmisyyttä tulisi käyttää ainoana osallisuuden kriteerinä, kuten nykyisin tehdään. Avaamamme keskustelu voi auttaa pohtimaan tapoja, joilla monenlaiset ja monenlajiset asukkaat jakavat elintilaa, ja siten edistämään luontopohjaisten ratkaisujen suunnittelua keskittyen huolenpitoon ja kunnioitukseen.
Artikkelimme on vapaasti luettavissa osoitteessa: https://doi.org/10.1038/s42949-025-00191-2
Kirjoittajat: Christopher Raymond, Pauliina Rautio
Kuva: Roine Piirainen (CC0)
