Ympäristövastuullisuuteen liittyvässä kasvatuksessa jaetun huolenpidon kulttuuri tuo todennäköisesti parempia tuloksia kuin yksilöön kohdistuva kontrolli ja tiedon lisääminen. MUST-konsortion kasvatustieteellisessä osahankkeessa kehitämme tällaista kulttuuria tutkimalla monilajisia toimintakumppanuuksia.

 

Valtaosa ihmisistä tietää suunnilleen mitä luontokato tarkoittaa. Kohtalainen osa pystyy nimeämään yhdeksi luontokadon syyksi vallalla olevan ajattelutavan, jossa ympäristö nähdään ihmisen hyödykkeenä. Moni osaa myös nimetä kolme asiaa, joita muuttamalla oma arki muuttuisi ympäristön kannalta kestävämmäksi. Ihmiset ovat huolissaan: viimeisimmän luontosuhdebarometrin mukaan yli puolet suomalaisista on huolestunut luontomme tilasta ja vielä enemmän huolettaa maailman luonnon tila.

Ihmisillä ei koskaan aiemmin historiassa ole ollut käytössään näin paljon ja näin laajasti saatavilla olevaa tietoa ympäristökriiseistä ja niiden syntymekanismeista sekä siitä, minkä täytyisi muuttua, jotta luontokato ja ilmastonmuutos hidastuisivat. Jos tiedon lisääminen riittäisi muuttamaan ihmisten ja yhteiskuntien toimintaa, maapallo ei olisi hälytystilassa.

Etiikkaan ja moraaliin vetoaminen tai syyllistäminen ei saa aikaan toiminnan muutosta kovinkaan tehokkaasti. Planetaaristen ja globaalien mittasuhteiden retoriikka ei useinkaan kosketa ihmisten arkea, ja pelkän luonnontieteellisen tiedon lisääntyminen ei näytä riittävän.

Joskus pienenä kun on katsonut jotain Avaraa luontoa tai jotain […] niinku kaikissa ylipäätään tommoisissa sanotaan, että maailmassa on jotain satojatuhansia miljoonia mitä onkaan lajeja, mutta eihän se tunnu miltään.”

 

Näin totesi oululainen nuori menneillään olevassa kansalaistiedehankkeessamme. Nuoret pohtivat kanssamme sitä, mikä saa toiset eliöt tuntumaan läheisiltä ja suojelemisen arvoisilta. Keskustelussa huomiomme sellaisetkin lajit, jotka eivät ole yhtä karismaattisia ja eksoottisia kuin gepardi tai harmaapapukaija. Keskustelujen perusteella koulussa on kyllä opittu mitä luontokato tarkoittaa, mutta se ei tunnu miltään, eikä se oikein liity mihinkään. Vaikka oikeastihan se liittyy aivan kaikkeen.

On sanottu, että ympäristökasvatus on epäonnistunut. Lisäksi on ryhdytty tuottamaan yhä enemmän uusia oppimismenetelmiä ja -materiaaleja ja lisäämään läpileikkaavia teemoja opetussuunnitelmiin. Nuoret ovat kuitenkin alkaneet joidenkin tutkimusten mukaan jo vierastaa tyhjiltä hokemilta tuntuvia käsitteitä kuten kestävä kehitys.

Meiltä kasvatustieteilijöiltä kysytään usein ratkaisuja siihen, miten lapsia pitäisi kasvattaa, jotta maailmasta tulisi parempi paikka. Jos kasvatus ymmärretään irtonaisena työkaluna, jolla yritetään korjata rikki olevia yhteiskuntia – kasvattaa seuraavaa sukupolvea korjaamaan niitä – ollaan väistämättä väärällä tiellä. Kasvatus ei ole itsenäinen, yhteiskunnasta ja kulttuurista irrallinen interventio, jonka voi suorittaa. Minkäänlainen opetussuunnitelma, kasvatussuuntaus tai materiaalipaketti ei ratkaise mitään, jos maailma jossa lapset ja nuoret kasvavat ei muutu samaa tahtia mukana.

MUST-konsortion osahanke (Un)learning with other species nojaa tutkimustietoon siitä, että yksilöön kohdistuvan kontrollin sijaan toimivampaa ympäristökasvatuksen kannalta on yhteisöissä ja yhteiskunnissa kehittyvä välittämisen ja jaetun huolenpidon kulttuuri, johon voi aktiivisesti liittyä.

 

Monilajinen kasvatus, jota (Un)learning-osahanke kehittää yhdessä Turun normaalikoulun opettajien ja oppilaiden sekä hankkeen yhteistyökumppaneiden kanssa, on monenlaisten ihmisten ja muiden eläinten, elottoman luonnon ja luonnonilmiöiden toimintakumppanuutta, joka edellyttää tiedon lisäksi myös elonkirjon tuntemista. Tavoitteena on purkaa ajatusta siitä, että ihminen on ainut laji, joka toimii maailmassa ja jonka tarpeilla on väliä.

Jotta luontokato tuntuisi muultakin kuin tekniseltä termiltä, täytyy olla mahdollista sekä tietää toisista lajeista että tuntea niitä erilaisissa arkisissa yhteyksissä. Tietämisen ja tuntemisen ero suomen kielessä on varsin havainnollistava. On suuri ero sen välillä tietääkö erakkopuukärpäsen vai tunteeko erakkopuukärpäsen.

Mitä olet mieltä – kumpi saisi sinut suojelemaan tätä eliölajia?

 

Pauliina Rautio, Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto