Kuinka usein koulupäivän aikana saa vaihtaa paikkaa tai asentoa? Kuunnellaanko koulussa nuorten näkökulmia? Voivatko pikkusaavutukset koulun arjessa vaikuttaa monilajiseen murrokseen ja nuorten hyvinvointiin? Muun muassa näitä kysymyksiä pohtimaan kokoontui paneeli koululaisia, asiantuntijoita ja tutkijoita.

MUST-foorumi ‘Elotilaa kouluun! Pikkusaavutusten merkitys monilajisessa murroksessa’ järjestettiin Demos Helsingin toimistolla 1.6.2026. Dialogisen paneelin järjestivät Oulun yliopiston tutkijat Pauliina Rautio ja Maria Helena Saari osana MUST-konsortiota ja Elotila-kehittämishanketta. Tilaisuudessa käytiin keskustelua keinoista, joiden myötä kouluissa ja kasvatuksessa voidaan vahvistaa kunnioittavaa monilajista yhteiseloa pienten, mutta merkityksellisten tekojen avulla.

Lähtökohta oli toiveikas ja käytännönläheinen: Suurten rakenteiden liikkuessa hitaasti, pikkusaavutukset voivat tehdä muutoksesta harjoiteltavaa.

Monilajinen kasvatus tarvitsee tilaa ja aikaa

Monilajinen kasvatus on muutakin kuin vain luonnosta puhumista. Siihen kuuluu toisin olemisen harjoittelua suhteessa paikkoihin, kasveihin, eläimiin, säähän, maaperään ja toisiin ihmisiin.

Tämä vaatii niin tilaa kuin myös aikaa. Tilaa tehdä havaintoja ja olla epävarma. Tilaa liikkumiselle, neuvottelulle ja erehtymisille. Tilaa kokeilla. Aikaa rauhalle: kaikki tärkeä tieto ei synny heti valmiina vastauksina. Keskusteluissa korostui tärkeä edellytys kunnioittavalle yhteiselolle: meidän kaikkien on tärkeää tulla itse kuulluksi ja kunnioitetuksi.

Tämän takia koulun monilajiseen murrokseseen kytkeytyy vahvasti sen sisäiset suhteet: oppilaat ja aikuiset, kehot ja tilat, säännöt ja kokeileminen.

Pikkusaavutus on pieni, joten siihen voi tarttua

Pikkusaavutukset eivät ole merkitykseltään pieniä. Pieni koko tuo saavutukset tarpeeksi lähelle, että niihin voi tarttua.

Nuoret toivat esille pikkusaavutuksia hetkien muodossa, joissa koulun tavallinen järjestys nähtiin liikahtavan. Hetket joissa nuoret pääsivät vaikuttamaan paikkaan, jossa heitä ei yleensä kuulla. Hetket, joissa luokkahuoneet siirtyivät ulos kesken pitkän päivän. Hetket, joissa pihan käyttöön päästiin vaikuttamaan ja lähiympäristö alkoi näyttää yhteiseltä tilalta. Hetket joissa pieni sääntöjen venytys avasi tilaa uudenlaiselle ajattelulle.

Pikkusaavutukset eivät korvaa rakenteellista muutosta. Ne kuitenkin todistavat, että arjen kuvaa on mahdollista muuttaa odottamatta suurten päätösten tekemistä. Pikkusaavutukset istuttavat muutoksen ituja: tapoja huomata, kuunnella, jakaa ja hoitaa tilaa uudella tavalla.

Koulun piha kertoo, kenelle tila kuuluu

Koulun fyysinen ympäristö nousi vahvasti esiin keskusteluissa. Oppilaiden keskittymistä ja heidän välisiä kohtaamisia hankaloittavat pitkät oppitunnit tunkkaisissa tiloissa. Kun vihdoin päästään ulos tauolle, on ympäristönä vähävirikkeinen koulupiha, ja tauko jää liian lyhyeksi. Nämä kokemukset muovaavat sitä, millaiseksi nuorten suhde lähiympäristöön muodostuu.

Suuntaan tai toiseen, piha opettaa. Jos siellä ei ole mitään tekemistä, nuoret oppivat, että ulkotila on väliaika jota valvotaan, sinne ei kuuluta. Näin ei kuitenkaan käy jos pihalla on kasveja, reittejä, tekemistä, värejä ja mahdollisuuksia vaikuttaa. Tällöin nuori oppii yhteisestä elävästä tilasta

Ulkona oleminen muuttaa suhteita

Ulos meneminen saattaa tuntua pieneltä teolta. Siitä huolimatta se muuttaa usein koko tilanteen.

Siirryttäessä pois luokkahuoneesta pihalle, metsään tai lähiympäristöön muuttuvat samalla myös roolit. Luokkahuoneessa havainnot syntyvät tyypillisesti kirjoista tai opettajan kysymyksistä. Luonnossa ympäristö itse ehdottaa omia kysymyksiään: Mitä täällä kasvaa? Kuka täällä liikkuu? Mitä täällä tapahtuu, jota ei tavallisesti huomaa? Mitä tämä paikka tarvitsee?

Ulkona oppiessa syntyy myös tilaa tiedolle, jota olisi vaikea sisällyttää tavalliselle oppitunnille. Suhde muuhun elämään alkaa muuttua, kun annetaan tilaa ihmettelylle, kehollisille havainnoille, tunteille, epävarmuudelle ja ristiriidalle.

Nuorten toimijuus on osa monilajista murrosta

Nuorten äänen kuuluvuus ja toimijuus oli aihe, joka oli vahvasti läsnä koko foorumin aikana.

Monilajisen kasvatuksen kannalta on ratkaisevaa, että nuori oppii koulussa omien havaintojen, aloitteiden ja tulevaisuuskuvien merkityksen. On vaikeaa harjoitella kunnioittavaa yhteiseloa muiden lajien kanssa, jos koulun omat suhteet eivät anna tilaa oman äänen kuulluksi tulemiselle. Kunnioittava yhteiselo alkaa läheltä. Nuorten ajatuksia ei saa ohittaa. Aikuisen on osattava ottaa vastaan keskeneräisiä ja kriittisiä näkemyksiä. Koulussa on oltava paikkoja, joissa nuori voi vaikuttaa omaan ympäristöönsä.

Opiskelijoiden aloitteet ovat siis tärkeitä päätöksentekoharjoituksia. Kuka saa ehdottaa, entä kuka kokeilla? Kenen havainto johtaa käytäntöjen muutokseen?

Mitä seuraavaksi? Miltä näyttää huomisen monilajinen koulu?

MUST-hankkeessa tutkitaan, miten ihmisten ja muiden lajien tarpeet voidaan yhdistää paremmin kaupunkien, instituutioiden ja arjen käytäntöihin. Koulut ovat tässä työssä tärkeitä, sillä niissä harjoitellaan tulevaisuutta joka päivä.

Elotila-hanke toi foorumin keskusteluun mukaan vahvasti kasvatuksen ja koulun arjen näkökulmat. Monilajinen murros näkyy kouluissa, kun nuoret päästetään ulos ja annetaan heille aikaa havainnoinnille. Kun heitä rohkaistaan kokeilemaan uusia asioita ja puhumaan ristiriidoista, sekä vaikuttamaan tiloihin, joissa he viettävät suuren osan arjestaan.

Tapahtuman lopussa osallistujoita kutsuttiin kirjoittamaan itselleen tilaisuudesta terveiset, joihin sisällyttää idea, kysymys, käytännön vinkki, tunnelma, taikka uusi liittolainen. Tässä ilmenee hyvä kuva pikkusaavutusten merkityksestä. Muutos voi alkaa pienestä, kuten siitä, että jossakin arjen yksityiskohdassa näkyy mahdollisuus muutokseen.

Monilajinen koulu syntyy pienistä askelista. Askelista, jotka luovat tilaa ja aikaa toivolle, liikkeelle ja elämälle keskellä tavallista koulupäivää.

Teksti: Rasmus Kull (Demos Helsinki), Cecilia af Hällström (Demos Helsinki)
Kuvat: Kari Jalonen (Demos Helsinki), Pauliina Rautio (Oulun yliopisto)